2012-05-19T04:56:26Z John Riot Copyright 2012, John Riot SPHPBLOG
Tällä hetkellä olen Oamarussa odottamassa bussia Christchurchiin moikkaamaan vielä kerran kavereitani Old countryhousesta. Ylihuomenna bussi Motuekaan, jossa alkaa työt keskiviikkona. Mihin tämä aika oikein menee??

Takana on aivan mahtavat kaksi viikkoa reissailua pitkin eteläistä Eteläsaarta. Aluksi olin ihan rikki lähtiessäni OCH:sta, erityisesti kun kaverit kokkasivat mulle viimeisenä iltana jäähyväisillallisen kakun kera, sain jäähyväisvideon ja vielä seuraavana päivänä suklaamuffinsseja! Vähemmästäkin alkaa leuka väpättää ja silmät vuotaa, ja sainkin kerätä kaiken voimani ollakseni itkemättä kuin pikkulapsi. Onnistumisprosenttini ei ollut niin korkea kuin toivoin sen olevan.

Pakatessani autoa uusien matkakavereiden kanssa sain myös mustelmia kavereiden niskaani viskoman karkkisateen vuoksi. En tiedä oliko heidän tarkoituksensa sokeuttaa minut, mutta olipahan ainakin eeppinen alku matkalle. :)

Siinä sitä sitten reissattiin vuoden loppuun saakka, yhteensä viisi päivää, kahden saksalaisen kanssa. Yllätyksekseni toinen heistä oli vielä pahempi säätäjä kuin minä. Näitä ihmisiä tulee harvassa! Kun toinen kadottaa FARKKUNSA, jotka hänellä oli päällään SAMANA päivänä, ei voi kuin ihmetellä...Tosin itse unohdin jälkeeni kenkäni, että kannattaako minun edes sanoa mitään? :D

Suoraan sanottuna, en halua edes ajatella kuinka paljon tavaraa olen unohtanut jälkeeni. Paras on ehkä tähän mennessä ollut ruokakassi täynnä ruokaa. Sinne se jäi, ruokakassimme hostellin ruokahyllylle Wanakaan. Eipä siinä sitten auttanut kuin mennä nöyränä ruokakauppaan ostamaan uudet ruuat tilalle. Onneksi oli uuden vuoden aatto, ja Jack Daniels -paukut pyyhkivät kaikki murheet pois! Uusi vuosi oli kokonaisuudessaan aivan mahtava, oltiin Queenstownissa, jossa tuttuja ja muitakin ihmisiä tursui joka nurkasta. Ulkoilmakonsertteja, ilotulitusta, hyväntuulisia ihmisiä ja hyvää seuraa. Kivaa! Itselläni tosin oli yöpymispaikka hevonkuusessa, ja menin tyytyväisenä nukkumaan "lämpimään" autoon. Siellä vastassa piti olla makuupussi, mutta tämä yksi hajamielinen saksalainen olikin ottanut mukaansa sen hostelliin, ja kietouduin sitten autosta löytämiini vaatteisiin.

Sitten oli aika jatkaa matkaa Sebastianin ja Annikan kanssa ja jättää Dominic Queenstowniin. Annika on suloinen tyttö Amsterdamista, ja toivottavasti näemme vielä. Kansainvälinen joukko vain yhdellä saksalaisella. Upeaa. Yhdessä ehdittiin tällä kokoonpanolla reissaamaan kokonaiset kymmenen päivää, ja oli todella hauskaa! Kelit olivat suosiolliset ensimmäisen viikon ajan, mutta loppuajan vettä on tullut kuin saavista kaatamalla, eikä ole pystynyt tekemään niin paljon kuin toivoisi. Itse asiassa viimeiset päivät ovat olleet hyvin tietokonepainotteisia.

Reissun ehdottomasti kohokohta oli Mt Cook! Aluksi en tiennyt, kuinka vaativaa polkua me lähdimme Sebastianin ja Dominicin kanssa tarpomaan, ja puolivälissä polkua kysäisin pojilta, että kuinka ylös me ollaan oikein tarpomassa. Vastaukseksi sain, että me oltiin kiipeämässä koko vuoren YLI. Vähemmästäkin nielaisee tyhjää.

Kontatessani shortseissa lumista rinnettä ylös vannoin ja vakuutin itselleni kuuntelevani tästä lähtien paremmin ihmisiä, jotta tietäisin, mihin olen itseäni tunkemassa.

Mutta oli se kyllä kaiken arvoistakin! Ylhäällä tuuli pauhusi ja heitti melkein minut kumoonkin. Kaivaessani takkiani esille huomasin, että olin unohtanut sen autoon. Kyllä siinä pari vittusaatanaperkelettä pääsi ulos suusta. Siinä sitten kärsittiin jonkinasteisesta hypotermiasta, mutta onneksi Sebastian herrasmiehenä lainasi takkiaan minulle.

Myös alastulo vuorelta oli hyvinkin cindymäinen. Tarkoituksena oli tyylikkäästi snoukata kenkien kanssa alas vuoren rinnettä, mutta liukastuin ja vedin persliukua niillä samoilla hikisen lyhyillä ja ohuilla shortseilla. Hyvin mä vedän!

Alas päästyämme, kun katsoi vuorta minne oli ihan itse kiivennyt, ei voinut olla kuin ylpeä itsestään. Cindy, kömpelyyden perikuva selvisi noinkin ylös vain parilla mustelmalla ja lievällä jäätymisellä. Uu jea!

Tällä roadtripilla on saanut jälleen kerran tutustua aivan mahtaviin ihmisiin ja reissata kahden ihanan ihmisen kanssa. Ja kokin kanssa! Eipähän ole minun tarvinnut kokata, tosin ei kukaan koskaan haluakaan syödä minun kokkailujani... Olen saanut nähdä pingviinejä (maailman pienimmät pingviinit alle metrin läheisyydestä, VILLINÄ), hylkeitä, pari miljoonaa lammasta, mahtavia maisemia ja kaikkea siistiä.

Mutta nyt on aika jatkaa matkaa, jälleen kerran. Mutta voisiko joku oikeasti kertoa miten hyvästeistä voisi tehdä edes hiukan inhimillisemmät? Inhoan hyvästelyjä! Ajattele, ennen matkaa olin huolissani siitä, miten minun hermot kestävät, mutta nyt olin ihan hajalla sanoessani jälleen kerran hyvästit. Tosin Sebastian ja Annika asuvat niin lähellä, että heitä pääsee morjestamaankin. :)

Mutta nyt täytyy mennä bussiin! Kiitos, hei ja näkemiin!
Cindy
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry100111-125911 2010-01-11T00:00:00Z 2010-01-11T00:00:00Z
Tai no, en ole hirveästi liikkunut mihinkään. Itse asiassa, elämäni on pyörinyt Christchurchin ja Old countryhousen ympärillä viimeiset viisi viikkoa. Täällä on ollut todella mahtavaa, ja haikein mielin jatkan huomenna matkaani ja joudun hyvästelemään äärimmäisen ihania ihmisiä. Täällä ollaan harrastettu niinkin jännittäviä aktiviteettejä kuin huorabongailua Manchesterstreetilla, hyytelönsyöntikisoja ja teippinaamiaisia. Aina jaksan ihmetellä, että miten näin pieni joukkio onnistuu jakamaan samankaltaisen huumorintajun. Hämmentävää.

Mutta tosiaan, huomenna suuntaan nokkani kohti uusia seikkailuja, ensimmäisenä kohteenani on Lake Tekapo. Tämän hetkinen reittisuunnitelma on Lake Tekapo-Mt Cook-Wanaka-Queenstown-Milford Sound-Catlins-Dunedin-Nelson. Hermot joutuvat koville, kun olen ensimmäistä kertaa matkaamassa toisten ihmisten kanssa. Mulla meni jo aikaisemmin ihan hermot tulevaan matkaseuraani, niin tosiaan mielenkiinnolla odotellaan :D Mutta jos täällä jotain suosittuja aktiviteetteja haluaa harrastaa, niin kaikki pitää varata todella hyvissä ajoin. Tarkoituksena oli suorittaa suuri kävely Milford soundsissa, mutta se paikka on nyt ihan tukossa sesonkiaikaan. Turisteja pursuaa joka tuutista ja varsinkin saksalaisia versioita! Mistä ne kaikki saksalaiset oikein tulevat ja miksi he ovat täällä???

Kiitos, hei ja näkemiin!
Cindy
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry091227-122327 2009-12-27T00:00:00Z 2009-12-27T00:00:00Z
Tällä hetkellä majani on Christchurchissa (ihana nimihirviö), Uudessa-Seelannissa, ja täällä olen ollut nyt parisen viikkoa. Kohta kolme viikkoa? Noh, jotain sinne päin kuitenkin. Nyt työskentelen sekä siivojana ETTÄ tarjoilijana. Siivoan majoitusta vastaan ja tarjoilijana silloin tällöin saadakseni minimaalista taskurahaa. Tykkään tosi paljon hostellista missä olen, vaikka joutuukin siivoamaan JOKA IKINEN PÄIVÄ. Mutta työkaverit ja pomo ovat sen verran mahtavia että viihtyy. Tarjoilijan työ, noh, se on nyt menettelee sillä voimalla ettei tarvitse olla kuin pari vuoroa viikossa parin viikon ajan. Mutta tuleepahan sekin työ nähtyä :D

Eli hirveasti reissaamaan en ole päässyt hostellityön takia, tarkoitus olisi mennä Akaroaan keskiviikkona katselemaan maisemia kun kaverilla on auto käytossä. Olen päässyt käymään täällä potkunyrkkeilyssä, huomattavasti rennompaa kuin Suomessa!

Mitäs muuta... No täällä tosiaan elelen arkielämää, valmistaudutaan jouluun jne. Joulu olisi tarkoitus viettää täällä kavereiden kanssa ja lähtö täältä on sitten joulun jälkeen jonnekin. Ajattelin toteuttaa hyväksi havaitsemaani "kartta pöydälle, silmät kiinni ja sormi kartalle"-tekniikkaani. Ihan hyvin ollaan sillä tähänkin mennessä pärjätty! Ehkä kuitenkin Queenstown nyt on suurimpana vaihtoehtona mielessä, tällä hetkellä ainakin...

Mutta reissu on mennyt tosi hyvin, oon saanut juoda USEIN alkoholia ILMAISEKSI. Mikä on nyt selkeästikin tärkein asia matkassa. Nähnyt upeita maisemia, tutustunut mahtaviin ihmisiin jne. :) Mitään huikeaa en ole viela ehtinyt tekemään, mutta rahaa säästetään vaelluskenkiin, skydivingiin ja koskenlaskuun...

Cindy]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry091130-130117 2009-11-30T00:00:00Z 2009-11-30T00:00:00Z
Kyseinen retki vaatii tietysti hieman etukäteisvalmisteluja. Pitää esim. suunnitella reittiä, varata lentoja ja junalippuja, hankkia viisumeita, hoitaa rokotukset ja lääkkeet, miettiä varusteita, irtisanoutua työpaikasta ja kämpästä…näin alkajaisiksi. Se on vielä pientä, mutta sitten pitää vielä järjestää LÄKSIÄISET. Ja oikeastaan mun piti kirjoittaa noista viimeksi mainituista.

Läksiäiset kannattaa aina järjestää tyylillä. Vähän niin kuin Elvis has left the building -tyyppinen ratkaisu, jossa varmistetaan, että jokainen on varmasti tajunnut merkkihenkilön hetkeksi häipyneen muille pelipaikoille. Tilaisuus järjestettiin Turun keskustassa ravintola Koulun viinituvassa, joka oli varattu seurueellemme. (Turku on erityisen kuuluisa kaikista ex sitä ja ex tätä ravintoloistaan, mutta puhutaan siitä joskus myöhemmin. Ravintola Koulu on siis entinen koulu, jos joku ei ehtinyt vielä yhdistää pisteitä toisiinsa.)

Meitä oli ehkä joku parikymmentä henkeä toivottamassa Cindylle hyvää matkaa. Ehkä muista perinteisistä ravintolailloista poiketen seurueemme käyttäytyi nyt yllättävän asiallisesti. Siis erikoisen asiallisesti. Vaikka ravintolassa oli siistit pöytäliinat ja eläviä kynttilöitä kukaan ei löytänyt sisäistä pöydällä seisovaa tulennielijäakrobaattiaan. Koulussa on vähän erikoisempi olutvalikoima ja maistelemalla löytää oman suosikkinsa. Itse en tosin juuri olutta juo, mutta näin niinku vinkkinä niille, jotka juo. Myös muu asiakaskunta tuntui harvinaisen fiksulta, samoin henkilökuntaaaa. Paikka koostuu useammasta eri tilasta, joten ensimmäisellä kerralla ravintolassa suunnistaminen on aika harhailua. (Seuraavan blogin aihe onkin missä ravintolassa eksyy varmimmin. Veikkaisin, että sen kisan vie kuitenkin Turun Onnela -kompleksi.)

Seuraavat luvut todennäköisesti uskomattomasta matkastaan Cindy on luvannut lähettää meille sopivin väliajoin. Seikkailuja odotellessa. Ja vielä kerran HYVÄÄ MATKAA, KYL SÄ PÄRJÄÄT!

White,
elegantti


Loppuun vielä Bluen runoilua läksiäisjuhlista:

Cindylle matkaevääksi:

Olet lähdössä matkalle maailman ympäri,
pidemmälle matkalle,
jota kukaan meistä ikinä on tehnyt.
Varmaan jännittää,
aika paljonkin.
Mutta niin kuin puhuttu on,
ensimmäisenä iltana,
kun olet löytänyt perille ensimmäiseen majapaikkaan,
tiedät,
että pystyt mihin vaan.
Me tiedämme sen nyt jo.
Kunhan muutama postikortti saataisiin.
Intiasta, Singaporesta, Malesiasta, Uudesta-Seelannista…
Ja kunhan et meitä unohda siellä isossa maailmassa.
Me ainakin eletään koko ajan hengessä mukana,
katsotaan karttapallosta,
missä se Cindy mahtaa milloinkin olla.
Ja jos koti-ikävä yllättää,
niin voit kyllä luottaa siihen,
että täällä me kaikki ollaan vastassa,
vaikka tulisit sitten viikon tai puolen vuoden päästä takaisin.
Me odotetaan täällä,
ja ollaan ylpeitä,
että meidän pikkuinen pärjää suuressa maailmassa,
reppu selässään.
Hyvää matkaa siis Sinulle rakas ystävä,
nauti joka hetkestä,
hengitä maailmaa,
ja anna sen kertoa tarinaansa,
jonka pääroolissa Sinä itse olet.
Tule ehjänä kotiin,
ja muista tuliaiset.


Toivottelevat Blue, White, Brown ja Pink
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry091020-115542 2009-10-20T00:00:00Z 2009-10-20T00:00:00Z
Juhlissa oli mukavasti sekä tuttuja että itselleni vieraita ihmisiä, tai siis toisin sanoen ihmisiä, jotka tunsivat minut, mutta joita en itse tiennyt edes tavanneeni koskaan. Tällaiset tilanteet ovat minulle jo vähän turhankin tuttuja, mutta kaikkeen tottuu, ja voi jopa oppia toimimaan kyseisissä tilanteissa paljastamatta, ettei itsellä ole minkäänlaista käsitystä siitä, kenen kanssa keskustelee. Small talk –taidot ovat monesti koetuksella. Tärkeintä on se, että pokka pitää ja tarttuu joka sanaan, jonka keskustelukumppani suustaan päästää. Uusiin ihmisiin on joka tapauksessa aina ilo tutustua, totta kai.

Kuten otsikkokin jo lupaa, tuparit eivät jääneet ihan tähän yhteen kertaan. Miss24/7 oli sitä mieltä, että ensimmäisiin juhliin ei ollut päässyt tarpeeksi ihmisiä kaikenlaisten esteiden vuoksi, niin olisi aiheellista järjestää vielä toisetkin tuparit. Mikäs siinä, ikinä ei ole liian huonoa syytä järjestää juhlia. No, allekirjoittanut oli sitten tällä toisellakin vieraslistalla ja taas mentiin. Typerä tuparilahja vol2 ja uusiksi. Menimme Brownin, Innon ja Mr.LaRusson kanssa pelipaikalle. Kukaan heistä ei ollut edellisissä tupareissa, mutta muilta osin paikalla olijat eivät juurikaan olleet vaihtuneet, vaikka se kai alkuperäinen idea oli ollutkin…Mutta mikäs siinä. Ihmiset olivat vähän turhan vaisuja, ja sellaisessa tilanteessa ei auta muu kuin – seurapeli! Ideoimme Mr.LaRusson kanssa pelin, jonka pointti oli se, että kaikki kirjoittivat paperilapuille jonkun nolon sattumuksen elämästään, jonka jälkeen sekoitin laput kulhossa ja aloin yksitellen nostella niitä. Luin lapun, ja aloimme arvuutella, kenen kohdalle kyseinen nolo tapaus olisi voinut sattua. Yksinkertainen idea, mutta yllättävän toimiva, kun alkukankeudesta päästiin. Tarinoissa oltiin pilkkihaalareissa Pariisin keskustassa, käveltiin paljon päin seiniä ja ovia, mokailtiin liukuvoideostoksilla ja käytiin vahingossa homobaarissa. Voittaja sai yhden oluen. Kyllä kannatti avautua.

Onnea vielä kerran uuteen kotiin!

Toivottelee jäsen Blue,
pelinhoitaja
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry091013-134309 2009-10-13T00:00:00Z 2009-10-13T00:00:00Z
Akaan kaupunki syntyi 1.1.2007, kun Toijalan kaupunki ja Viialan kunta lakkautettiin ja niistä yhdessä muodostettiin uusi noin 14 100 asukkaan kaupunki. Itse akaalaisetkin ovat sitä mieltä, että parasta ko. kaupungissa on se, miten nopeasti sieltä pääsee pois. Suora sitaatti Akaan kaupungin virallisilta kotisivuilta http://www.akaa.fi/kaupunki_ja_hallinto/esittely: ”Tampereelle ja Hämeenlinnaan ehtii reilussa parissakymmenessä minuutissa, Helsinkiin ja Turkuun puolessatoista tunnissa.” Täytyy näin myyntimiehenä sanoa, että markkinoinnissa on kyllä osuttu asian ytimeen.

Pakkasimme siis kahteen autoon kahdeksan reipasta ja erähenkistä mökkeilijää, kassikaupalla ruokaa ja juomaa, ja yhden chihuahuan nimeltä Mauri. Kohteemme Toijalassa oli toverimme Mr.LaRusson klaanin kesämökki, joka oli a) keskellä ei mitään ja b) keskellä ei mitään sijaitsevan järven keskellä tönöttävä saari. Ei siis pelkoa, että kukaan pääsisi karkuun. Soudimme kamppeinemme saareen ja tutustumiskierroksen jälkeen aloimme pikkuhiljaa sytytellä grilliä, saunaa ja mitä kaikkea mökeillä nyt yleensä sytytelläänkään. Mökeillä kulutetaan ylipäänsä paljon aikaa kaikenlaisten asioiden sytyttelyyn. Osa ryhmästämme osoittautui jo alkumetreillä melko heikohkoiksi selviämään ilman urbaaneja mukavuuksia, mutta kuka nyt kaipaisikaan kahdeksaa isäntää ja emäntää, joten allekirjoittanut otti pahan tapansa mukaan oikeuden päteä erilaisissa askareissamme Mr.LaRusson rinnalla. Ei tainnut kyllä tulla kenellekään ihan täytenä yllätyksenä.

Siemailimme olutta ja muita virvokkeita ja söimme makkaraa, kuten kunnon mökkeilijät konsanaan. Tunnelma oli kovin idyllinen järvimaisemassa illan hämärtyessä. Saunomista, uimista, saunomista, uimista. Mitä sitä pieni ihminen voisi enempää toivoa? Turha kai asiaa edes painottaa, mutta toiminta kovastikin reipastui illan edetessä. Saunapuutkin loppuivat jossain vaiheessa, ja niitä piti sitten lähteä etsimään. Siinä vaiheessa iltaa oli kuitenkin jo pilkkopimeää. No kyllähän me rautaiset mökkiläiset nyt aina polttopuita löytäisimme vaikka silmät ummessa. Ja alasti. Jotain toki löysimmekin, mutta se on eri asia, mitä isoisän veistämiä puuautoja ne sitten olivat…Onneksi emme tiedä.

Loppuillan tapahtumista on vaikea raportoida mitään kovinkaan johdonmukaisesti, mutta todettakoon, että yksi joukkueemme jäsenistä kiipesi silminnäkijöiden läsnä ollessa perse edellä puuhun.

Seuraavan päivän aamuna olivat paikat kipeänä (urheilusuorituksia enemmänkin?), käsivarressa palovamma (presentaatio muiden uusavuttomuudesta saunan pesää kohentaessa?), heikohko olo (pilaantunutta mehua?), uskomaton siivo (kuokkavieraita?) ja valtava levälautta laiturin ympärillä kohdassa, jossa olimme yöllä tuntikausia uineet ja josta olimme saunavedet nostaneet (no comments). Ko. tilanteessa ei oikeastaan auttanut muu kuin pestä hampaat ja korkata päivän ensimmäinen kalja. Ja alkaa uudestaan sytytellä sytytettävissä olevia kohteita. Aamupalaksi pannukaffetta ja grilliruokaa, ja elämä alkoi hymyillä. Lisämausteensa mökkiaamupalaamme toi valmiskakkutaikina, josta yllytyshulluna tietenkin päätin saada grilliolosuhteissa kunnon kakun syntymään. Joopa joo. Palaneen käryä…

Tarpeeksi saunottuamme ja tsillailtuamme lähdimme ajelemaan Turkua kohti. Saimme Mr.LaRusson kanssa takapenkkiläiset hulluuden partaalle kuuntelemalla pari tuntia Rautavaaran, Helismaan ja kumppaneiden ikivihreitä ralleja. Tunnelmaa voi hakea vaikka tästä: http://www.youtube.com/watch?v=cNkxNvTUMC4 Ostimme jopa matkan varrelta pari uutta levyä. Saimme kiitosta.

Jäsen Blue,
selviytyjä

Ps. Kiitos mukavasta viikonlopusta isännälle ja hauskasta seurasta muille mukana olleille!]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry091006-141755 2009-10-06T00:00:00Z 2009-10-06T00:00:00Z
Hääpari poistui kirkosta riisi- ja saippuakuplasateessa ja lähti kuvattavaksi eestä ja takaa. Me lähdimme juhlapaikalle odottelemaan. Luppoaikaa sanottiin olevan ainakin parisen tuntia. Eihän siinä sitten kuivin suin jaksanut odotella, vaan lähdimme kuuden hengen hilpeässä porukassa pienelle kävelylle. Siis aivan vahingossa käveltiin siihen suuntaan, missä lähin paikallispubi oli. Emme ehkä tummine pukuinemme ja juhlahameinemme ihan näyttäneet kyseisen kuppilan kanta-asiakkailta ja sisääntulomme herättikin jokaisen paikallaolijan huomion. Huomion keskipisteenä on aina mukava olla, eipä siinä mitään. Tilasimme kierroksen, toisen ja kolmannenkin. Kunnes kello alkoi olla jo sen verran, että oli aika palata takaisin häävastaanotolle, koska hääparin oli tarkoitus pian saapua.

Hääparin sisääntulo oli näyttävä. Juhlat alkoivat siitä, kun seremoniamestari(tar) kuulutti suurin elein vuoron perään hääparin, kaason ja bestmanin sekä hääparin vanhemmat juhlasaliin sisään. Italialaiset huusivat ja hurrasivat, suomalaiset eivät olleet vielä tarpeeksi humalassa. Ruokaa ja juomaa alettiin kantaa pöytään, palvelu oli mahtavaa. Välillä tanssittiin, laulettiin, syötiin, leikittiin ja taas tanssittiin, laulettiin…Siis uskomatonta mutta totta, mutta ei yhtään ainoatakaan väkisin väännettyä puhetta, myötähäpeäleikkiä tai muuta puuduttavaa. Täytyy kyllä nostaa silinteriä italialaisten juhlimistavoille. Toki suomalaisetkin vähitellen rentoutuivat, mutta se ei vaan onnistunut ihan pelkällä jäävedellä.

Ruokaa oli siis riittämiin, yhteensä viisi lajia. Suomalaisesta mättöperinteestä poiketen ruokaa tarjoiltiin vähitellen koko illan ajan, kunnes hääkakku leikattiin puolen yön aikaan. Kakun esittely oli jo sinänsä spektaakkeli, koska koko salista sammutettiin valot ja valtava hääkakku tuotiin pyörien päällä omien kynttilöidensä valossa. Kyllä ne vaan osaa. Tässä vaiheessa iltaa alkoi kuitenkin suomalaisosastomme olla jo melko hyvässä hapessa, ja juomaa tilattiin kiihtyvään tahtiin tarjotinkaupalla. Kyllä sen sitten arvaa, että jossain vaiheessa oli vain pakko luovuttaa ja tilata taksi hotellille. Keskieurooppalaiset juomatavat eivät olleet ihan hallussa.

Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli pakko lähteä aamiaisen kautta kotimatkalle. Tunnelma ei jostain kumman syystä ollut enää hilpeä. Mutta koto-suomeen kuitenkin päästiin.

Jäsen Blue

Ps. Onnea vielä hääparille ja kiitos mahtavista juhlista. Toivottavasti loppuillasta ei löydy paljon kuvamateriaalia…
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry090928-164321 2009-09-28T00:00:00Z 2009-09-28T00:00:00Z
Omasta puolestani voin sanoa, että kulunut vuosi blogin parissa on ollut sangen viihdyttävä. On ollut hauska välillä tehdä tikusta asiaa ja välillä taas paneutua vakavampiin aiheisiin. On terapeuttista kirjoittaa ajoittain erittäinkin noloista sattumuksista, mutta toisaalta myös suuri ilo auttaa kanssaihmisiä välttämään samoja virheitä. Älkää tehkö niin kuin me teemme. Ja jos teette, kirjoittakaa siitä blogi. Matka jatkukoon! –Blue

Blogi on naseva ja täynnä asiaa! Ihan teijän näköistä tekstiä. –Cindy

Teksti on kirjoitettu sillee hauskasti tai ironisesti. Bileitä ja reissuja riittää. Blogia pitäis vaan enemmän mainostaa vaikka naamiksessa. Oman blogini kirjoitin veitsi kurkulla pakotettuna, mut ihan hauskaa sekin oli, kun oli hyvä tarina kerrottavana. –O’ou

Hyvä, aika hyvä, erittäin hyvä. Hauska, aika hauska, erittäin hauska. Omaa blogia oli hauska kirjottaa! –Pink

Teksti on hyvää ja hauskaa, mut aina on jotain parannettavaa, huumoria saa olla lisää. Kaikki blogit ei ole yhtä hyviä. Omaa blogia oli vaikeeta kirjoittaa, koska tapahtumasta oli jo kulunut liikaa aikaa. –Brown

En osaa kirjoittaa, mutta diggaan sitäkin enemmän. Tekstien joukossa on muutamia helmiä, mutta joukkoon mahtuu myös paskoja vihanneksija. Blogien aiheet vaihtelevat aika lailla. Ehkä jatkossa voisi koittaa keskittyä olennaiseen. Vierailevia kirjoittajia voisi olla enemmän. –White

Ihan jees. –Blonde
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry090922-135011 2009-09-22T00:00:00Z 2009-09-22T00:00:00Z
Olimme perjantai-illalla perillä Frankfurtin rautatieasemalla, johon olimme ajelleet bussilla lentokentältä. Kaupunki ei minulle ole mikään ihan vieras, koska siellä on tullut takavuosina vietettyä enemmänkin aikaa. Eli ei muuta kuin suorinta tietä lähimpään kauppaan ja ostoskori täyteen uskomattoman halpaa juomaa. Avec oli niin innoissaan oluiden hinta-laatu -suhteesta, että valitsi vahingossa alkoholittomia oluita. En tietenkään viitsinyt huomauttaa ko. asiasta ennen kuin oltiin hotellilla. Jäynä se on pienikin jäynä.

Juomat juotuamme (omani olivat siis sentään alkoholipitoisia) lähdimme pikaisesti katsastamaan Frankfurtin yöelämää. Vein Avecin entiseen kantapaikkaani O’Reillysiin aseman kulmalle. O’Reillys on erittäin suosittu irkkubaari, joka on tunnettu tasokkaasta karaokestaan. Ihan perusturistihan ei välttämättä Saksassa menisi varta vasten irkkupubiin, mutta tähän kuppilaan liittyy sen verran muistoja ja nostalgiaa, että sinne oli päästävä. Itsehän en laula, joten keskityimme lähinnä juomapuoleen. En muistanut sanoa Avecille, että vessassa käydessä täytyy antaa vessatyöntekijälle tippiä, minkä vuoksi hän kuulemma sai erittäin paheksuvia katseita vessankassalta. Ensi kerralla sitten. Tutussa baarissa olisi toki viihtynyt pitkäänkin, mutta seuraavan päivän hääjuhla oli jo mielessä, joten suuntasimme ajoissa hotellille nukkumaan.

Parasta hotellissa yöpymisessä on tietysti hotelliaamiainen. Mahtava keksintö. Mätimme itsemme sivistyneesti koko rahan edestä ähkyyn, ja aloimme vähitellen valmistautua häihin lähtöön. Koettelin respan palvelualttiutta moninaisilla vaatimuksillani. Tärkein oli silitysrauta, ja se saatiinkin, mutta oli kieltämättä hieman jännittävää silittää valkoista juhlapaitaa raudalla, johon oli nähtävästi jo monesti sulanut jotain tunnistamatonta.

Lähdimme hyvissä ajoin taksilla kirkolle, jossa sitten olimmekin ainakin tunnin verran etuajassa. Katsastimme odotellessa lähitienoon, ja kappas, tiellemme osui mukavanoloinen brunssipaikka, ja menimme sinne lasillisille. Kuka nyt kolmikielistä katolilaista hääseremoniaa selvin päin kestäisi, ajattelimme. Hilpeissä tunnelmissa palasimme kirkolle, jonne oli jo ehtinyt kertyä juhlaväkeä. Puolet suomalaisia (morsiamen puolelta) ja puolet italialaisia (sulhasen puolelta). Ei ollut kovinkaan vaikea erottaa, ketkä olivat kumpiakin. Tervehdimme hermostunutta italialaista sulhasmiestä ja juttelimme häävieraiden kanssa, kunnes morsiamen hääsaattue oli kurvaamassa kirkon pihaan, ja meidät hätyytettiin sisälle kirkkoon.

Ja miten itse hääjuhla meni, se selviää seuraavassa jaksossa…

Jäsen Blue,
sinkku
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry090915-130631 2009-09-15T00:00:00Z 2009-09-15T00:00:00Z
Hyvä esimerkki löytyy myymäläämme vastapäätä, kadun toisella puolella olevan talon parvekkeelta. Kyseinen parveke on siitä mukava, että se näkyy suoraan myymälämme ikkunasta ja varsinkin ovestamme on vaikea astua ulos näkemättä tuota parveketta.

Ja mitä siellä parvekkeella sitten on? No ei mitään ihmeempää. Ainoastaan yksi suhteellisen luonnollisen värinen ja kokoinen naispuolinen alaston mallinukke siellä morjestelee ohikulkijoille armylippis päässä.

Toinen esimerkki löytyy vielä lähempää. Liikkeemme editse kulkevan jalkakäytävän kohdalle nimittäin kaivettiin helvetinmoinen monttu DNA:n uutta laajakaistakaapelia varten. Eli siis jokaisen, joka halusi myymäläämme tulla, oli hypättävä vallihaudan yli. No se oli vielä helppoa. Seuraavaksi vallihaudan reunalle vedettiin korkea aita ja kauppaan pääsi vain kiertämällä aidan päätepisteen kautta. No sekin onnistui vielä jotenkin, jos oli viitseliäisyyttä. Seuraavaksi myymälämme oven eteen rullattiin sellaisia tuomiopäivän koneita, että niiden kauhojen alta ei kukaan enää uskaltanut loikkia. Se oli sitten se päivä siinä. Kiitos DNA, kiitos The Virtanen Band ja kiitos urakkaa tekevä Diibadaaba firma.

Nyt tilanne on jo hieman rauhoittunut ja monttu on jo melkein saatu umpeen. Jalkakäytävän laatat tosin on kivasti kasattu näyteikkunamme eteen ja tällä työtahdilla ne taitavat olla siinä ensikesään asti.

Samaa jalkakäytävää pitkin on jo aikaisemmin kaivettu TeliaSoneran kaapeli. Seuraavaksi tien repii auki varmaan joku Saunalahti, kunhan se tie nyt ensin saadaan parsittua kokoon näiden lapiosankareiden jäljiltä.

White
Kirjoittaja on putiikin pitäjä, yrittäjä, veronmaksaja, kanssaihminen.

Viikon käännösiskelmä on jo melkoista taidetta: http://www.youtube.com/watch?v=b6kNBYaLdko
]]> http://www.johnriot.com/blogi/index.php?entry=entry090824-150449 2009-08-24T00:00:00Z 2009-08-24T00:00:00Z